Työvuosieni aikana on tullut ohjattua hyvinkin erilaisia ihmisiä: isoja, pieniä, kookkaita, laihoja, kehitysvammaisia, sokeita, masentuneita jne. Jokaiselle on löydetty kuitenkin jokin tapa liikkua mikä sopii ja tuottaa mielihyvää. En ole kohdannut vielä ketään kenen mieltä liikkuminen(omalla tavalla) ei olisi nostattanut.

Mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle ja siksi pitäisi ensin itse kokeilla ennenkuin uskoo toisen sanaan. Esimerkkinä vaikka kuntosaliharjoittelu, joka voi jostakin kuulostaa epämiellyttävälle treenille. Syynä voi olla ennakkoluulot tai huono kokemus takavuosilta. Monta kertaa mielipide muuttuu, kun saa ammattilaisen ohjauksen ja ohjelman. Parin kuukauden jälkeen huomaa jo positiivisia muutoksia kropassa. Saman voi huomata ryhmäliikunnassakin. Jokin ystävä on sanonut vaikka, että Piloxing on aivan liian nopea tempoista, ei kannata mennä. Tämä toinen ystävä on kuitenkin päättänyt olla rohkea ja käydä kokeilemassa miltä se nyt oikein tuntuu. Tunnin päätyttyä tämä toinen ystävä onkin ihan haltioissaan ja toteaa:”Tämä on mun juttu!” Näin erilaiset kokemukset voivat olla, koska jokainen on oma persoonansa ja jokaisella erilainen kroppa. Toiselle sopii vauhdikkaat tunnit ja toiset nauttivat vain rauhallisista tunneista. Pitää antaa vapaus jokaiselle kokeilla ja valita.

On hieno huomata ihmisen voittavan oman pään sisällä olevat “möröt”. Joku ajattelee, että ei voi lähteä liikkumaan ja hakemaan meiltä apua, koska on liian huono kunto tai liian lihava tai epäsopivat vaatteet…huah. Voi kun saisi kaikille pään sisään rohkeutta uskoa omaan itseensä. Sitä varten me olemme, että autamme alkuun ja tsemppaamme matkalla kohti omia tavoitteita. Toiselle se voi olla kunnon kohotus, että jaksaisi arjessa paremmin ja toisella vaikka maraton. Kouluttaudumme jatkuvasti, jotta voimme palvella mahdollisimman hyvin jokaista meillä kävijää. Emme pidä ketään vähäpätöisenä, vaan kaikki ovat yhtä tärkeitä.

Combissa käy hyvinkin erilaisia ja eri ikäisiä ihmisiä treenaamassa. Toisille kynnyksemme ylittäminen tuntuu ylipääsemättömältä monine selityksineen. Voi kun olisi taikasauva ja voisi pyyhkiä selitykset pois mielestä ja nähdä kuinka liikunta tuottaa mielihyvää ja nostattaa itsetuntoa monen ihmisen mieliin. Liikunta on yksi parhaimmista keinoista lievittää stressiä. Jos siis jokin patittaa kannattaa purkaa se liikunnan kautta, koska saa monta hyötyä yhdellä kertaa. Jos taas on hyvä mieli, niin tule jakamaan se salille kanssamme. Pistetään hyvä kiertämään ja hankitaan terveempi elämä:)

Annan haasteen jokaiselle tämän lukeneelle. Otetaan marraskuuksi tavoitteeksi rohkaista vähintään yhtä ystävää liikkumaan: lenkille, kuntosalille, jumppaan, pyöräilemään jne. Jos ystävä tarvitsee rohkaisua ja tsemppiä otetaan yksi hetki elämästä ja mennään mukaan:)

Liikunnan iloa syksyyn!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php