3 liikkeen sarja, toistot ekalla kiepillä 21, toisella 15 ja viimeisellä 9 toistoa/liike.
Liikkeet voi tehdä tehokkaimmalla tavalla tai sitten kevennetysti.

  1. Kahvakuulaheilautus, ihan ylös, pään yläpuolelle asti. Liikkeet tästä klikkaamalla
    Kevennetysti voi tehdä niin, että heilauttaa kuulan hartioiden alla puolelle asti.
  2. Burpee, eli yleisliike. Liike lähtee seisaaltaan, jossa käydään lattiassa ”punnertamassa” paluu ylös hypyn saattaessa liikkeen loppuun, kädet napautetaan pään päällä yhteen.
    Kevennetysti voi tehdä käynnin alhaalla niin, ettei tee tuoa ns. punnerrusta, vaan käynti punnerrusasennossa riittää, muuten takaisin samalla tavalla.
  3. Varpaat tankoon, kova keskivartaloliike jo vaatii myös hyvää puristusvoimaa. Liike lähtee roikkuen tangosa, jalat heilautetaan yhtä aikaa kohti tankoa.
    Kevennetysti liikkeen voi tehdä roikkuen, mutta nostelemalla polvia ylös, eli jalat koukussa.
    Tästä pystyy helpottamaan vielä käyttämällä roikuntavaljaita (löytyy yläkerran salista).

Jos suorittamiseen haluaa tavoitetta, voit ottaa aikaa kauanko kokonaisen treenin aika on.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *